Aurinko oli laskenut kauan sitten vuorien taakse. Nuori tyttö istui vanhassa lautakeinussa katsoen vuorten ja taivaan rajamaastoa odottaen joka kuukautista näkyä. Täyden kuun nousua taivaalle.
Tummalla ja pilvettömällä taivaalla loisti useita tähtiä kirkkaina. Tyttö tunnisti useita tähtikuvioita taivaalta. Hän silmäili tarkkaan tähiä ja muodosti mielessään viivoja tähtien väliin saaden lopulta uuden tähtikuvion aikaan.

Puolen tunnin tähtien katsomisen jälkeen tyttö nousi keinusta. Hänen jäänsininen mekkonsa laskeutui sulavasti maahan hulmahtaen heikossa tuulessa. Tytön pitkät hiukset tipahtivat olkapäiden päältä selkää vasten.
Parin sekunnin jälkeen hän liikahti vuoria kohti. Kuu oli alkanut nousta vuorien takaa.

Hetkessä tyttö oli pääsyt polkua pitkin vuorten juurelle, josta hän jatkoi selvää polkua ylös rinnettä.
Kuu nousi hidasta tahtia taivaalle. Tytön kasvoille oli alkanut ilmestyä hymy. Kuun ympärillä oli valkoisesta ja hopeasta sekoittunutta värikalvoa.

Tytön lopulta päästyä korkeimmalle tasanteelle kuu oli keskellä taivasta isona ja hohtavana.
Sekunninmurto-osan ajan aikana kuun edessä leijui nainen valkoisissa vaatteissa. Hänellä oli hulmuava, pitkä mekko, jossa oli hopeisia nauhoja kiristäen mekon korsetti osuutta. Hänen hiuksensa ylettyivät polvitaipeisiin, jotka olivat kiinni hopeisilla nauhoilla. Hiusten seassa roikkui valkoisia ja hopeisia nauhoja.
Naiselle oli myös kalpeat, mutta hyvin ystävälliset kasvot. Silmissä oli valkoiset meikit, joissa oli pieni vivahde vaaleansinistä. Hänen ihonsakin oli hyvin vaalea. Hän tuskin erottui edes taustalla olevasta kuusta.
Tytön kasvot olivat muotoutuneet ihastuneeseen ilmeeseen, aivan kuin hän ei olisi ennen nähdyt näkyä, vaikka tosiasiassa hän oli joka kuukausi viimeisen neljän vuoden ajan tullut täydenkuun aikaan vuorille.  
Nainen alkoi hitaasti lipua kuusta poispäin tyttöä kohti tasanteelle. Hetkeä ennen kuin nainen oli tasanteella, hänen tasainen ja kristallinen ääni kajahi vuorilla kuin laulukuoro laulaisi kirkossa; "Aikasi tulee kohta Kuun Prinsessa Amalieus".
Tyttö oli hetkessä melkein yhden polven varassa maassa hänen kumartaessa äidilleen, Kuun Kungattarelle.
"Nouse tyttöseni, minulle sinun ei kuulu kumartaa, minun pitäisi kumartaa sinulle, tulevalle vallitsijalle." kevyt ääni kuiskasi ja nosti tytön ylös koskettaen tätä leukaan. Nainen kohotti  tytön kasvoja pitäen kättään tämän leuan alla.
"Sinulle kumarretaan, sinä et kumarra enää ketään" pienen hiljaisuuden jälkeen nainen jatkoi "olet valmis tulevaan."
"Kiitos" hento ja hyvin hiljainen ääni sanoi kuin kiitollisena, että pääsisi pois, pääsisi sinne minne kuuluisi.
Ennen kuin nainen oli lähtemässä tyttö kysyi vielä; "Koska haet minut?"
"Tiedät kyllä" nainen sanoi hymyillen ja sipaisi viimeisen kerran tytön sileää poskea ennen kuin lähti kuuta kohti. ensi kerralla tyttö lähtisi äitinsä mukaan oikeaan paikkaan, jossa hänen kuuluu olla.