Tuli idea Gothika-elokuvasta.
Siinähän on se lääkäri Miranda Grey[Halle  Berry] pääjehuna, joka joutuu ite sinne hullujen puolelle vankimielisairaalaan. Niin että on ikivanha,  joku pari sataavuotta vanha kartano, mistä perustettiin vankimielisairaala tai pelkkämielisairaalanaisten kuitenki. Ja sit siellä olis joskus aikojen alussa ollu joku tyttö,  joka puhu totta, mut tietenkää ei uskottu. Se tuli vaan hullummaks  siellä  paikassa ja sit sille  tapahtu jotakin, joku tappo sen. Siit on eri tarinoita tietenkin vedetty, et hoitajat ois tappanu sen, jokumuu ois tappanu tai sit se  ite ois tappanu ittensä.
Mutta kuitenkin, joku tietty aika, vuosittain siel on kuollu joku joka on ollu siin samas sellis siihen aikaan ku se eka tyttö kuoli. Alettiin huhuta sitte et se tyttö tulee tappamaan jokasen joka on samassa sellissä siihen aikaan ku se kuoli. Joku 50vuoden päästä ekan tytön kuolemasta, joka vuos on joku kuollu,välillä se selli on eristetty siks ajoiks, joskus vuosiks. Lopulta siel tuli verilöyly.Monta kuoli ja mielisairaala lopetettiin. Koko kartano eristettiin, sitä tutkittiin monta vuotta, mutta mitään ei löytyny. Kukaan ei enää kuollu siellä.

Sitten parinkymmenen vuodenpäästä sen ekan tytön verisukulainen otti kartanon haltuunsa ja kunnosti sen. Teki uuden mielisairaalan/vankilan.

 

"Nuoren naiseen draakinen kuolema tuotti paljon keskustelua Winhousen mielisairaalassa ja sen ulkopuolella. Naisen kuolemaa tutkitaan parasta aikaa. Kylän pormestari on ymmällään  niin kuin Winhousen mielisairaalan johtaja sekä henkilökunta.
Kolmea mieshoitajaa on jo kuulusteltu tapahtumasta, jotka olivat paikan päällä. Heitä epäillään naisen taposta. Kuitenki ketään ei olla vielä vangittu. "

 

1750 Winhouse valmistui
1792 nuori nainen kuoli
1807 osasto eristettiin
1810 kesällä osasto aukaistiin uudestaan
1856 Winhousessa oli verilöyly
1871 tutkittiin juttua tuloksetta
1879 entinen mielisairaala otti haltuun eräs nainen
1880 mielisairaala aloitettiin kunnostaa
1991 mielisairaala otettiin uudestaan käyttöön
1998 nyky hetki

Ja koko juttu tapahtuu Etelä Ranskassa. Ja kaikki alkoi vuonna 1750 alussa.

Tuijotan sinua
mikset huomaa minua?
KATSO minua!
Etkö todella
huomaa minua,
vai etkö halua
nähdä minua?

Mikä minussa on,
enkö ole arvoisesi,
olenko liian
alhainen sinulle,
kuninkaan pojalle?
Mahtavan ja voimakkaan
kuninkaan pojalle.

Olenko liian
köyhä sinulle?
Enkö ole tarpeeksi
kuninkaallisen näköinen?

En, en nähtävästi.
Et hyväksy minua
köyhänä orpona.
En enää yritä.
Löydän kyllä
omani vielä,
aivan varmasti.
Vielä näytän sinulle.
Köyhätkin voivat löytää
onnensa muualta kuin rahasta.

En halunnut rahojasi
vain sinut luokseni.
Ehkä vain pyysin
liikoja sinulta.
Et halua lähteä rahojesi
ja arvoesineiden luota.
En ole niiden arvoinen.

Hyvästit sinulle vihdoin sanon.
Muuta minulla ei ole
sinulle annettavaa.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Aurinko oli laskenut kauan sitten vuorien taakse. Nuori tyttö istui vanhassa lautakeinussa katsoen vuorten ja taivaan rajamaastoa odottaen joka kuukautista näkyä. Täyden kuun nousua taivaalle.
Tummalla ja pilvettömällä taivaalla loisti useita tähtiä kirkkaina. Tyttö tunnisti useita tähtikuvioita taivaalta. Hän silmäili tarkkaan tähiä ja muodosti mielessään viivoja tähtien väliin saaden lopulta uuden tähtikuvion aikaan.

Puolen tunnin tähtien katsomisen jälkeen tyttö nousi keinusta. Hänen jäänsininen mekkonsa laskeutui sulavasti maahan hulmahtaen heikossa tuulessa. Tytön pitkät hiukset tipahtivat olkapäiden päältä selkää vasten.
Parin sekunnin jälkeen hän liikahti vuoria kohti. Kuu oli alkanut nousta vuorien takaa.

Hetkessä tyttö oli pääsyt polkua pitkin vuorten juurelle, josta hän jatkoi selvää polkua ylös rinnettä.
Kuu nousi hidasta tahtia taivaalle. Tytön kasvoille oli alkanut ilmestyä hymy. Kuun ympärillä oli valkoisesta ja hopeasta sekoittunutta värikalvoa.

Tytön lopulta päästyä korkeimmalle tasanteelle kuu oli keskellä taivasta isona ja hohtavana.
Sekunninmurto-osan ajan aikana kuun edessä leijui nainen valkoisissa vaatteissa. Hänellä oli hulmuava, pitkä mekko, jossa oli hopeisia nauhoja kiristäen mekon korsetti osuutta. Hänen hiuksensa ylettyivät polvitaipeisiin, jotka olivat kiinni hopeisilla nauhoilla. Hiusten seassa roikkui valkoisia ja hopeisia nauhoja.
Naiselle oli myös kalpeat, mutta hyvin ystävälliset kasvot. Silmissä oli valkoiset meikit, joissa oli pieni vivahde vaaleansinistä. Hänen ihonsakin oli hyvin vaalea. Hän tuskin erottui edes taustalla olevasta kuusta.
Tytön kasvot olivat muotoutuneet ihastuneeseen ilmeeseen, aivan kuin hän ei olisi ennen nähdyt näkyä, vaikka tosiasiassa hän oli joka kuukausi viimeisen neljän vuoden ajan tullut täydenkuun aikaan vuorille.  
Nainen alkoi hitaasti lipua kuusta poispäin tyttöä kohti tasanteelle. Hetkeä ennen kuin nainen oli tasanteella, hänen tasainen ja kristallinen ääni kajahi vuorilla kuin laulukuoro laulaisi kirkossa; "Aikasi tulee kohta Kuun Prinsessa Amalieus".
Tyttö oli hetkessä melkein yhden polven varassa maassa hänen kumartaessa äidilleen, Kuun Kungattarelle.
"Nouse tyttöseni, minulle sinun ei kuulu kumartaa, minun pitäisi kumartaa sinulle, tulevalle vallitsijalle." kevyt ääni kuiskasi ja nosti tytön ylös koskettaen tätä leukaan. Nainen kohotti  tytön kasvoja pitäen kättään tämän leuan alla.
"Sinulle kumarretaan, sinä et kumarra enää ketään" pienen hiljaisuuden jälkeen nainen jatkoi "olet valmis tulevaan."
"Kiitos" hento ja hyvin hiljainen ääni sanoi kuin kiitollisena, että pääsisi pois, pääsisi sinne minne kuuluisi.
Ennen kuin nainen oli lähtemässä tyttö kysyi vielä; "Koska haet minut?"
"Tiedät kyllä" nainen sanoi hymyillen ja sipaisi viimeisen kerran tytön sileää poskea ennen kuin lähti kuuta kohti. ensi kerralla tyttö lähtisi äitinsä mukaan oikeaan paikkaan, jossa hänen kuuluu olla.